Nykymarkkinoinnissa satsataan voimakkaasti digiin, ja hyvä niin, mutta onko yrityksesi markkinointi ennemmin taktista kuin brändiäsi rakentavaa? Pyritkö nopeisiin tuloksiin ja kikkailet parhaiden taktiikoiden löytämiseksi? Luotatko vanhoihin, tuttuihin ja ”varmoihin” tapoihin saada viestisi asiakkaasi kuultavaksi? Oletko jo havainnut, ettei tämä taktiikka toimi niin kuin ennen?
Inspiroiduin Vinen mainiosta yhteenvedostaMarkkinoinnin viikosta ja päätin kirjoittaa muutaman mietteen brändimarkkinoinnista näin meidän PuskaPromotionin näkökulmasta:Ihmiset kaipaavat elämyksiä, suuria tunteita ja samaistuttavia sisältöjä – Me tarjoamme osaamisemme ja ideamme yrityksesi brändin valjastamiseen.Perinteistä markkinointia riivaa sen lyhytjänteisyys ja varman päälle pelaaminen, halutaan saada selkeitä ja nopeita tuloksia ilman riskinottoa ja ikään kuin saada asia tehdyksi, kun pitäähän sitä markkinointia tehdä. Edistyneemmätkin markkinoijat arastelevat yhteisöjen rakentamista, joukkoistamista ja hyppyjä tuntemattomaan. Mitä tämä sitten saa aikaan? Sen, että suurin osa yrityksistä näyttäytyy ”kasvottomana massana”, eikä jää mieleen tai herätä tunteita puolesta tai vastaan.Faktahan on, että kun toiseen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Ja suurimmat menestystarinat syntyvät siitä, kun joku uskaltaa tehdä jotain uutta ja odottamatonta, uudella ja odottamattomalla tavalla, joka jää mieleen, herättää tunteita ja johon voi samaistua. Nimikinhän sen jo sanoo, menestysTARINA vaatii taakseen tarinan, esillä olevat tekijät ja yhteisön, joka lähtee osaksi tarinaa.Satsaukset brändimarkkinointiin tuottavat tuloksia pitkällä aikavälillä ja tulosten mittaaminen on haasteellista, tämä on usein syynä brändimarkkinoinnin vähyydelle. Nykyasiakkaat haluavat kuitenkin yritysten markkinoinnilta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, he haluavat samaistua ja sitoutua itselleen tärkeisiin brändeihin. Tämä on yksi syistä, miksi brändimarkkinointi kannattaa nostaa pois pölyttymästä ö-mapista ja satsata siihen ennen kuin jää junan kyydistä muiden nostaessa brändimarkkinoinnin sen ansaitsemalla paalupaikalle.
Onko edes olemassa mitään tehokkaampaa kuin hyvä tarina?
Kerro tarinoita ja sinulla on pian sitoutunut kuulijakunta, joka ei jaksa odottaa saadakseen kuulla sinusta lisää! Tarinoita on mahdollista kertoa monissa eri kanavissa, olivat ne sitten digitaalisia, kirjallisia tai kasvotusten tapahtuvia tarinankerrontatilanteita. Itse rakastan kertoa tarinoita videoilla ja tapahtumissa! Näissä molemmissa yleisö vaikuttuu usean aistin voimin ja yksityiskohdat hanskaamalla tehdään pitkäaikaisia lämpimiä muistoja ja kokemuksia, joita on kiva jakaa myös kavereille! Yhteisössä on voimaa ja hyvä kello kauas kantaa – verkostomainen markkinointi puskaradioineen on se kaikista tehokkain markkinointikanava. Haasteellista siinä on se, että sitä ei voi ostaa rahalla, feikata eikä sitä saa oikaisemalla vaan se vaatii pitkäaikaista sitoutumista tositarkoituksella.Jokainen voi järjestää tapahtuman, mutta jääkö siitä hyvä fiilis kaikille osapuolille? Jokainen voi tehdä videon (tai tilata jonkun tekemään sen puolestaan), mutta mikä tekee videosta onnistuneen ja koskettavan? Jokainen voi tehdä mainoksen, mutta miten saada sitoutettua yleisö ja rakennettua yhteisö? Nämä kaikki asiat vaativat tarkkaa suunnittelua, luovuutta pursuvan osaavan tekijäkaartin ja kyvyn tuoda ihmiset yhteen yhteisen asian äärelle. Sekä hieman aikaa, rakkautta omaan tekemiseen ja uskallusta hypätä tuntemattomaan.Haluaisitko sinä kokeilla? Ota yhteyttä ja jutellaan lisää 😊 Me hallitsemme löytöretkilogiikan, jossa tehdään uudenlaista, pitkäjänteistä ja kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä uusilla tavoilla. Tämä tehdään somea mahdollisimman paljon hyödyntäen ja yhteisöllisesti sekä yrityksen omaa tiimiä että sidosryhmiä osallistaen. Joskus se uusi tapa voi olla myös vanha tapa uudelleen tuunattuna, keksitään yhdessä sinun tyyliisi sopiva kokonaisuus! Kaupan päälle tulee taatusti hyvä fiilis kaikille osapuolille 😊Tarina on vasta alussa. You ain´t seen nothing yet 😉Rakkaudella,DorisCreative QueenPuskaPromotion
Doris Tuohimaa on PuskaPromotionin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Doriksella on useita lempinimiä, kuten Slogan-Generaattori, Mother of Puska ja Creative Queen, kaikki ansaittuja. Doris on mukana niin monessa jutussa ja sellainen multitalentti tehopakkaus, että heikompia hirvittää. Ja kaikki tämä tulee suurella sydämellä varustetussa pakkauksessa, joka hurmaa viimeistään tarjoamalla itse leipomiaan herkkumuffinsseja, gluteenittomana tottakai! Doris uskoo verkostojen voimaan, yhdessä tekemiseen ja että lopulta rakkaus voittaa.Voit pyytää Doriksen osaksi sinun verkostoasi LinkedInissä.