Työelämän perheystävällisyydestä

Muistatko, kun olit lapsi ja vanhempiesi työpaikalla oli vuosittain yrityksen perheille jokin kiva yhteinen tapahtuma? Oli Hippo-hiihtoa, jos jonkinmoista ulkoiluretkeä makkaranpaistoineen ja reippailuineen tai yrityksen omissa tiloissa toteutettavat joulupuurotilaisuus, ehkä pomppulinna ja taikuri… Minne nämä ovat kadonneet?

Entistä harvempi yritys järjestää enää työntekijöidensä perheille mahdollisuutta kokea osallisuutta yritykseen ja tutustua vanhempiensa työelämään. Tämä vieraannuttaa lapsia työelämästä ja rakentaa turhia aitoja työelämän ja kodin välille.

Elinkeinoelämän keskusliitto on herännyt kansalliseen tarpeeseen perheiden ja työn yhdistämiseksi. On jo todettu, että syntyvyys on romahtanut 1800-luvun nälkävuosien tasolle ja tähän etsitään syitä usein työn ja perheen yhteensovittamisen haasteista. EK on todennut, että tämän yhtälön ratkaisut lähtevät asenteista.

Tarvitaan enemmän perhemyönteistä puhetta, perhemyönteisiä asenteita ja ennen kaikkea perhemyönteisiä konkreettisia tekoja. työ + perhe -kampanja on EK:n kampanja, joka haastaa yrityksiä ja muita työnantajia etsimään ja nostamaan esiin työn ja perheen yhteensovittamista tukevia ratkaisuja, jokaisen työpaikan omista lähtökohdista käsin. (Lähde: https://ek.fi/mita-teemme/tyoelama/tyo-perhe/)

Miksi perheiden ja työn yhdistäminen on tärkeää?

Lapsi oppii asioita näkemällä ja kokemalla sekä matkimalla aikuisten toimintaa. Usein vanhemmat ovat kotona väsyneitä töiden jälkeen eikä heitä välttämättä kiinnosta puhua töistä tai he puhuvat töistä jopa negatiiviseen sävyyn. Lapsi saa harvoin positiivista kokemusta työelämästä ja sillä on väistämättä pitkäkantoisia vaikutuksia. Näin ei ole pakko olla.

Toisaalta lapsettomat työntekijät kokevat usein, että työelämä on kuormittavaa ja lapsen hankkimista lykätään, koska töissä halutaan pärjätä ja edetä uralla. Lapsiperhearjen ja työelämän yhdistämistä pidetään vaikeana asiana, eivätkä perheasiat tunnu kuuluvan työarkeen millään tavalla. Lapsiperheen arki näyttäytyy työelämässä lähinnä silloin, kun joku joutuu jäämään kotiin lapsen sairastaessa. Lapsista ei näy positiivisia puolia työelämässä.  Näinkään ei ole pakko olla.

Lapset ovat tulevaisuuden työntekijöitä, joiden työelämämyönteisyys on yrityselämälle tärkeä asia. Myös syntyvyyden ylläpitäminen on keskeisiä asioita työvoiman saatavuuden takaamisessa. Puhumattakaan siitä, miten tärkeä asia lapset ovat perheiden onnellisuudelle ja elämän merkityksellisyydelle.

Miten saataisiin sekä lapsille positiivisia kokemuksia työelämästä että lapsettomille työntekijöille positiivisia kokemuksia siitä, että lapset ovat yrityksessä arvostettuja ja lapsien hankkimiseen kannustetaan?

Tuodaan Perhepäivät takaisin!

Me PuskaPromotionilla emme yksin pysty ratkaisemaan tätä mittavaa ongelmaa yksin, mutta voimme tarjota siihen yhden osan ratkaisua 😊

Olemme kehittäneet oman Perhepäivä-konseptin yritysten käyttöön. Me PuskaPromotionissa uskomme, että yritysten Perhepäivät parantavat työntekijöiden sitoutuneisuutta yritykseen, lisäävät kiinnostusta yritykseen työpaikkana ja rakentavat positiivista työnantajakuvaa lapsille pienestä pitäen. Perhepäivät mahdollistavat myös lapsettomille työntekijöille osallisuuden kokemuksia lasten kanssa ja luovat positiivista mielikuvaa lasten arvostuksesta yrityksessä. Tästä syystä tuomme Perhepäivät takaisin!

PuskaPromotionin Perhepäivä on kaikille yrityksen työntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen yhteinen kiva tapahtuma, jossa perheet pääsevät yhdessä paitsi tutustumaan vanhempien työpaikkaan myös osallistumaan hauskoihin aktiviteetteihin yrityksen tiloissa (tai ulkona, mikäli niin haluatte!). Perhepäivä toteutetaan aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja näköisesti, huomioiden budjetti, kohderyhmä ja toiveet. Meiltä löytyy sopivia aktiviteetteja vauvoista teineihin, osa aktiviteeteista tehdään läheisessä yhteistyössä yrityksen kanssa, jolloin myös yrityksen työntekijät pääsevät osaksi tapahtumaa ja toteutus on varmasti yrityksen arvojen näköinen 😊 Konsepti on asiakkaalle helppo ja joustava, tarjoamme useita valmiita vaihtoehtoja, joista valita ja tarvittaessa ideoimme kokonaan uusia aktiviteetteja juuri teidän tarpeisiinne soveltuen.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja jutellaan lisää 😊 Tästä saa mieluusti vinkata myös tutuille!

Voit tutustua Puskan Perhepäiviin täältä.

Tykkäsitkö artikkelista? Jaa lukemasi somessa!

Reader Interactions

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa ­uutiskirjeemme

Tilaa PuskaPromotionin uutiskirje ja saat saman tien sähköpostiisi 5 vinkkiä onnistuneeseen tapahtumatuotantoon! Tilaamalla uutiskirjeemme saat hyviä vinkkejä niin tapahtumatuotantoon, yhteisöllisyyteen kuin myös muihin meidän sydäntämme lähellä oleviin asioihin liittyen. Annamme myös ajoittain erikoistarjouksia uutiskirjeemme tilaajille 😄
Lähettämällä tämän lomakkeen luovutat meille henkilötietojasi, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme ja saat hyviä vinkkejä niin tapahtumatuotantoon, markkinointiin, sosiaaliseen mediaan, yhteisöllisyyteen kuin myös muihin meidän sydäntämme lähellä oleviin asioihin liittyen! Kerromme myös kuulumisiamme ja annamme ajoittain erikoistarjouksia uutiskirjeemme tilaajille 😄