Osuuskunta Tradeka halusi viestittää arvostusta työntekijöilleen, kasvattaa tietoisuutta omistajaosuuskunnasta ja parantaa työnantajamielikuvaa. Järjestettiin Tradekan Linnanmäkipäivä, johon saapui 5000 osallistujaa. PuskaPromotion hoiti kutsu- ja ilmoittautumisprosessin, jakotuotteet sekä iloisen päivän käytännön toteutuksen paikan päällä 😊
Osuuskunta Tradeka oli päättänyt järjestää työntekijöilleen yksityistilaisuuden Linnanmäellä. Tavoite oli kiittää työntekijöitä, osoittaa heille arvostusta, nostaa työnantajamielikuvaa ja lisätä tietoa omistajaosuuskunta Tradekasta.
Tradeka omistaa esimerkiksi Restelin, MedGroupin ja Lehtipisteen sekä Suomen Burger Kingit. Tradekalla oli huomattu, että tradekalaiset työntekijät eivät aina tienneet olevansa Tradekalla töissä ja omistajuutta haluttiinkin tuoda työntekijöille tutummaksi.
Totesimme, että parhaat tulokset saadaan miettimällä kokonaisuutta kaikessa rauhassa yhdessä, metodiksi valikoitui PuskaPromotionin sparraussessio. Mietimme ja jäsentelimme Tradekan tiimin kanssa sparraussessiossa tapahtumaa kokonaisuutena, päivän mottoa, millä tavalla saavuttaa toivotut tulokset, työnjakoa sekä projektin aikataulua yms. Sparraussessiossa syntyi motto ”Yhdessä teemme hyvää” ja sen pohjalta oli hyvä jatkaa toteutukseen 😊
Avasimme Linnanmäkipäivää varten infosivun ja ilmoittautumisjärjestelmän. Jokainen työntekijä sai ilmoittaa mukaan itsensä lisäksi kolme valitsemaansa läheistä. Kun tilaa näytti silti riittävän, ehdotimme Tradekalle myös, että osan lipuista voisi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Kokeneena hyväntekijänä Tradeka tietenkin innostui tästä ajatuksesta, ja lahjoituskohteeksi valikoituivat Helsingin sosiaalitoimen asiakasperheet. Puskan kontaktien kautta lahjoitus onnistui sujuvasti ja sosiaalitoimen asiakasperheitä tulikin paikalle lähes 1000 henkeä 😊
Osallistujille hankimme lahjaksi Tradekan arvojen mukaiset ekologiset kangaskassit ja juomapullot. Kasseista löytyi myös Tradekan omistajaosuukunnan toiminnasta kertova lehti sekä Burger Kingin lahjakortti. Kassien ja lahjojen toimittaminen Linnanmäelle h-hetkellä oli oma logistinen jännitysmomenttinsa, koska kyseessä oli varhainen lauantaiaamu eikä Linnanmäellä voi varastoida tuotteita ennakkoon. Me puskalaiset saavuimme siis paikalle tiitterinä anivarhain, pakkasimme tuotteet ja lopulta jaoimme lahjakassit vieraille leveän hymyn saattelema!
Yhteistyö Tradekan, Linnanmäen sekä puskalaisten kanssa oli hyvää ja saumatonta – teimme niin sujuvaa yhteistyötä, että voisi kuvitella meidän tekevän joka päivä onnistuneita projekteja yhdessä porukalla (Miksipä ei voisikin olla näin, olemme avoimia ehdotuksille 😉
Kun päivä koitti, Linnamäen porteilla varauduttiin tarkastamaan kaikilta sisään pyrkiviltä ennakkoilmoittautumisessa saatu tunniste. Samalla haluttiin luoda arvostava tunnelma heti ensimmäisestä hymystä alkaen. Meidän ja Linnanmäen upean henkilökunnan yhteistyöllä kaikki sujui suunnitellusti. Yhteisöllisyys oli luontevasti läsnä ja välittyi myös päivän vieraille 😊
Tapahtuman vieraat antoivat runsaasti myönteistä palautetta päivän sujumisesta ja ennen kaikkea siitä, että Tradeka oli onnistunut viestittämään arvostusta ja kunnioitusta työntekijöilleen. Paitsi että jo upean Linnanmäen huvittelupaikaksi tarjoaminen itsessään teki vaikutuksen, kiitosta sai myös se, miten positiivisesti promoottorimme olivat suhtautuneet jokaiseen isoon ja pieneen paikalla olijaan.
Kävijät antoivat Tradekan Linnanmäkipäivän onnistumisen arvosanaksi 4,9/5!
Otteita Tradekan Linnanmäkipäivän palautteista:”Päivä oli järjestetty erittäin hyvin ja informaatiokin toimi. Oli myös ihana nähdä, kuinka omat läheiset, joita kutsuin mukaan olivat ihmeissään ja hyvillä mielin, kuinka työnantaja järjestää vielä tänäpäivänä tällaisia tapahtumia. Jäi kaikille meille hyvämieli päivästä. Suuri kiitos teille järjestäjille.””Mielestäni on suuri huomionosoitus työntekijöille järjestää/antaa mahdollisuus viettää päivä heidän läheistensä kanssa. En ole muissa työpaikoissa tällaista huomiota saanut kokea. Jos kutsu olisi ollut pelkästään työntekijöille, olisin jättänyt tulematta.””Tunnelma oli hyvä, tunsi että on varmaan tehny jotain oikein kun saa näin hienon lahjan.”