Ainutlaatuinen ohjelmanumero kansainvälisessä karonkassa

Mielikuvituksellinen, osallistava ja hauska ohjelmanumero, jonka suunnittelimme asiakkaan oman idean ympärille ja toteutimme ketterästi ja englanniksi.

Osallistujien mielikuvituksen ja huumorintajun herättäminen on suorin reitti ikimuistoiseen hetkeen. Kun siihen yhdistää kansainvälisille vieraille taustatietoa muinaisista suomalaisista (tai suomalais-ugrilaisista)perinteistä ja kansalliseepoksestamme, on yhdistelmä taatusti ainutlaatuinen. Solita lähestyi meitä toiveenaan tarjota heidän kansainväliselle tiimilleen ainutlaatuinen, räätälöity, ohjelmanumero heidän erään hankkeensa karonkassa. Saimme kiinni heidän ideastaan ja jalostimme sen valmiiksi. Lopputuloksena syntyi tunnelmallinen, hauska, yhteisöllinen ja osallistava ohjelmanumero, jonka vedimme englanniksi. Joukko lähti pienen alkuihmettelyn jälkeen innolla mukaan! Tässä on jälleen yksi esimerkki siitä, että muistojen luomiseen ja hetken arvon kirkastamiseen ei aina tarvita isoja showkokonaisuuksia. Yhdessä asiakkaan kanssa hiottu ajatus ja sydämellinen kohtaaminen jäävät mieleen.

 

Haluamme vielä korostaa, että ohjelmanumero oli lämminhenkinen yhdistelmä muinaisia suomalaisia perinteitä, hieman kansalliseepostamme ja nykyaikaista fasilitointia. Siinä omittu tai pilkattu minkään muun kulttuurin elementtejä.

Halusimme järjestää lähes 50 hengen kehittäjätiimillemme ikimuistoisen illan onnistuneen järjestelmäuudistuksen kunniaksi. Rento illanvietto ruuan ja juoman merkeissä, sekä sellaista ohjelmaa, jossa jokainen pääsee purkamaan tuntojaan pitkän ja ajoittain raskaan kehitysputken päätteeksi. Sirkku sai ison kansainvälisen tiimimme hyvin nopeasti innostumaan muistelusta ja hetkestä tuli suorastaan ratkiriemukas. Vielä tilaisuuden jälkeenkin olemme sitä lämmöllä muistelleet. Anna Nurkse, asiakkuusjohtaja, Solita Oy
Solita Oy