Tarinamme

HISTORIA

PuskaPromotionin tarina alkoi vuonna 2013 Helsingissä, kun seitsemän eri päin Suomea kotoisin olevaa bisnesopiskelijaa kohtasivat. Eräällä liiketoiminnan eri muotoja esittelevällä kurssilla suositeltiin mahdollisuutta päästä soveltamaan oppeja käytäntöön perustamalla oikea yritys. Tämä herätti välittömästi innostuksen muutamassa toisilleen tuntemattomassa opiskelijassa jotka välittömästi luennon jälkeen kokoontuivat yhteen kehittämään ideaa yrityksestä.

 

Näitä seitsemää toisilleen entuudestaan tuntematonta nuorta yhdisti osaaminen ja vahva kiinnostus myyntiä kohtaan, joten oli selvää, että yritys tulisi tarjoamaan palveluja myynnin saralla. Tämän lisäksi kaikki olivat havainneet saman ilmiön: erityisesti Suomessa myyntityö mielletään helposti ikäväksi ja epärehelliseksi tuputtamiseksi. Siispä syntyi myös yhteinen tavoite: todistaa oman liiketoiminnan esimerkillä, että myynti voi olla aidosti positiivinen ja hyvän fiiliksen kokemus kaikille osapuolille.

2013

PERUSTETTU

45

PUSKALAISTA

159

TOTEUTETTUA ASIAKASPROJEKTIA

Uuden yrityksen nimeä suunnitellessa haluttiin löytää jotakin joka edustaisi yrityksen arvoja: yllätyksellisyyttä, leikkisyyttä, ja erilaista ajattelua mutta jotain joka kuvaisi samalla myös ammattilaisuutta ja varsinaista vakavampaa liiketoimintaa. Koska koko yrityksen synty tuli ikäänkuin täysin puskista ja erityisesti opiskelijoiden keskuudessa suosittu word-of-mouth-markkinointi (puskaradio) tuntuivat luonnollisilta yhteyksiltä yritykseen, valikoitui nimeksi PuskaPromotion.

TÄNÄ PÄIVÄNÄ

Tähän päivään mennessä seitsemän hengen tiimi on kasvanut yli 40 henkeä työllistäväksi yritykseksi joka koostuu lukuisia eri yliopistoja ja korkeakouluja edustavien taitavien ja innokkaiden opiskelijoiden lisäksi kivenkovista pitkän linjan ammattilaisista, joilta löytyy vuosikymmenten kokemusta eri aloiltamme.

Olemme ylpeitä siitä, että voimme tarjota jokaiselle yksittäiselle tiimiläisellemme mahdollisuuden päästä hyödyntämään ammatillisesti omaa erityisosaamistaan sekä kehittämään sitä yhdessä muiden puskalaisten kanssa!

PUSKALAISET

Vanha klisee toteaa, että yrityksen suurin voimavara on sen työntekijät. Tämä pitää paikkansa erityisesti PuskaPromotionissa.

Meidän vahvuutemme on erittäin laajassa ja erittäin osaavassa tiimissämme. Olemme keränneet joukkoihimme erittäin monipuolisesti mahtavia, intohimoisia, mukavia ja taitavia ihmisiä. Tämä takaa sen, että kykenemme kasaamaan projekteihin juuri sellaisen tiimin, joka parhaiten edustaa yrityksesi arvoja ja tavoitteita!

Monipuolisuus on meidän kantava arvomme. Yli 40-henkisessä joukossamme on niin nousevia uusia tähtiä suoraan korkeakoulumaailmasta, vuosikymmeniä alalla toimineita konkareita, arvostettuja erikoisosaajia sekä intohimoisia tapahtumia rakastavia hyviä tyyppejä.

Vaikka taso on kova, kaikkia Puskalaisia yhdistää jatkuva tahto kehittyä ja tehdä parhaasta vieläkin parempaa. Siksi koulutamme tiimiämme jatkuvasti pysyäksemme kehityksen kärjessä. Luonnollisesti tutustutamme ja koulutamme jokaisen projektitiimimme perinpohjaisesti yrityksesi tarpeisiin sopivaksi.

Visionamme on olla yritys, joka yhdistää luovat alat ja bisneksen

Missionamme on olla yritys, jonka kaikille sidosryhmille jää aina erinomainen fiilis toimittuaan kanssamme