CRWDpuisto 2015

crwdpuisto2015

CRWDpuisto 2015

PuskaPromotion oli mukana tekemässä tämän vuoden Crwdpuisto-tapahtumaa, joka pidettiin 8.-9.5.2015 Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Tapahtuma keräsi paikalle sijoittajia, joukkoistamisen ja joukkorahoituksen asiantuntijoita ja siitä kiinnostuneita. Tapahtumassa oli asiantuntijaesityksiä, paneelikeskusteluja, alan yritysten esittelyjä ja paljon muutakin oheisohjelmaa.

 


 

 

Tapahtuman pääkumppaneilla Yleisradiolla, Helsingin Kaupungilla ja Haaga-Helia ammattikorkeakoululla oli myös edustus paikalla, kuten monilla muillakin yhteistyökumppaneilla.

Rockbändi Ancara esiintyi Crwdpuiston avajaisissa. Heidän tavoitteenaan on järjestää rockkonsertti Himalajalla, eli rokata korkeimmalla kuin kukaan aiemmin. Siihen he hakevat faneiltaan joukkorahoitusta.

Crwdpuisto 2015 oli ohjelmaltaan erittäin mielenkiintoinen ja esiintyjinä oli huippunimiä.

Pääpuhujana oli Robert Wardrop, joka on Cambridgen yliopiston ”Alternative Finance” –osaston johtaja. Hän piti todella hyvän esityksen joukkorahoituksen ja joukkoistamisen uusimmista trendeistä. Hän kertoi, että Britanniassa on tällä hetkellä Euroopan suurimmat joukkorahoitusmarkkinat, mutta väkilukuun suhteutettuna Suomi on hyvillä sijoilla melko kärjessä. Hänen mukaansa ihmisten tietoisuus joukkorahoituksen mahdollisuuksista kasvaa koko ajan kovaa vauhtia.

 

Muina puhujina tapahtumassa oli muun muassa Mikael Jungner, Nina Ignatius Beibamboosta, Rene Österman HIFK jalkapalloseurasta, Aki Kallio Valtiovarainministeriöstä, Oras Tynkkynen ja Tero Kaukonen Ironskysta ja kymmeniä muita.

 

Yhteenvetona sanoisin, että joukkorahoitus kiinnostaa enenevässä määrin suomalaisia. Useat yritykset arvioivat, miten voisivat hyödyntää sitä. Myös entistä suurempi määrä tavallisia ihmisiä on kiinnostunut tekemään sijoituksia joukkorahoituspalveluissa. Kuluttaja on siis muuttumassa sijoittajaksi. Toisaalta moni kaipaa edelleen lisää tietoa, miten rahoitus käytännössä toimii. Myös riskit pitäisi ymmärtää paremmin.

Summa summarum: Esiintyjät ja esitykset olivat aivan huippuja! Olemme taas paljon tietoisempia kaikesta joukkorahoitukseen ja joukkoistamiseen liittyvistä asioista. Kiitos esiintyjille, panelisteille, järjestäjille ja osallistujille. Oli mahtavaa olla mukana tekemässä tätä tapahtumaa. Katsotaan, mitä keksimme ensi vuoden Crwdpuistoon!

 

Teksti: Pipsa Salminen